Itsensä johtamisen vuosi 2022?

Päivitetty: 14. helmik.

Kun vuosi on vaihtunut ja edessä odottaa uutta, alkaa helposti empimään aloitusta. Kuten vanha sanontakin tietää, tuskailen itsenkin usein aloittamisen vaikeuden kanssa, vaikka tähän ikään mennessä tietää, että lopussa seisoo kiitosta. Ainakin yleensä. Paljon helpompaa ajaa itsensä turhautuneeksi suremalla omaa, usein harhanäköistä, saamattomuuttaan. Mikä avuksi?





Hybridityö ja itsensä johtaminen


Korona-aika ja sen myötä lisääntynyt hybridityö on lisännyt äänenpainoja aikaansaamisen takkuisuudesta. Kukin on entistä enemmän itse vastuussa tekemisestään ja aikaansaamisestaan. Tähän kategoriaan kuuluu myös työn ja vapaa-ajan tasapainosta sekä palautumisesta huolehtiminen.


Olisiko uuden suunnan aika – aika saada käännettyä tätä puhetta positiivisempaan suuntaan ja rohkeasti kerrata, mitä kaikkea on saanut aikaiseksi ja miten hyvällä fiiliksellä.

Sekä saada pienin askelin parempaan suuntaan, itseänsä johtamalla?


Itsensä johtamisen määritelmä


Kukaan ei ole täydellinen. Suurin osa löytää varmasti itsestään ja tekemisistään aina jotain parannettavaa, mutta mitä sitten? Miten ottaa ohjat omiin käsiin?


Uskon, että jo pitkään tärkeäksi taidoksi tunnistettu itsensä johtaminen on avain tähän korjausliikkeeseen. Siksi Lyggen vuosi 2022 on itsensä johtamisen ja aikaansaamisen vuosi.

Itsensä johtaminen on laaja kokonaisuus, mitä ei yhdessä blogissa taputella. Seuraavassa lyhyesti neljä käytännönläheisestä konstista itsensä johtamisen aloittamiseen.


Mutta mitä on itsensä johtaminen? Kun me Lyggellä puhumme itsensä johtamisesta, puhumme systemaattisesta itsetuntemuksen kehittämisestä sekä itseensä vaikuttamisesta ohjataksemme tunteitamme, ajatuksiamme ja tekojamme saadaksemme asioita aikaiseksi.


Itsensä johtamisen konstit


1. Aloittamisen vaikeus

Siinähän se – on niin helppo lykätä asioiden aloittamista. Oli syy mikä tahansa, aloittamisen olennaisin konsti mielestäni on kysyä itseltään, Kuinka pian voin aloittaa edes pienesti?


Ja pienellä tarkoitan oikeasti hyvin pientä James Clearin tapaan: Valitse aloitettavasta asiasta yksi tekeminen, jonka saat tehtyä kahdessa minuutissa ja aloita siitä. Ositus on kultaa; miltei asian kuin asian saa ositettua ja sitä kautta löydät kahden minuutin asiasi.


2. Uskomukset itsestä

Se miten näemme itsemme, vaikuttaa voimakkaasti siihen mitä teemme. Itsepuheemme voi olla paras ystävä tai pahin vihollinen – valitettavan usein jälkimmäinen. Ja monestikaan kuvamme itsestämme ei ole täysin totuudenmukainen.


Tässä asiassa ensimmäinen konsti on ”saada itsensä kiinni”, eli kiinnittää huomio siihen, miten puhuu itsestään – niin positiivista kuin negatiivistakin – ja kirjata nämä ylös. Tee tätä pari päivää tai viikko ja huomaat eron. Yksinkertainen konsti on kummallisen vaikuttava itsensä johtamisen työkalu. Erityisesti, jos siihen kytkee myös itseään koskevien uskomusten vahvistamisen tai muuttamisen.


Kun ymmärtää itsepuheen merkityksen, kannattaa positiivista itsepuhetta luonnollisesti jatkaa ja lisätä ja negatiivista sen sijaan haastaa tietoisesti.

3. Kaaos aivoissa

Aivomme kuormittuvat massiivisesta tehtävien, asioiden ja odotusten määrästä. On hyvä muistaa, että aivot osaavat ideoida, mutta muistavat heikosti.


Aivokaaosta kevennät erilaisilla muistiinpanotavoilla. Kokeile erilaisia vaihtoehtoja.

Kynä ja paperi sekä fläppipaperit seinällä ovat yhä varsin toimivia. Niillä saa myös hienosti valmistuneita asioita yliviivaamalla konkretisoitua aikaansaannoksia ja siten aikaansaamisen tunteen. Ylöskirjaaminen myös helpottaa huomattavasti kaaosta aivoissa. Perinteisten tapojen lisäksi on tarjolla erilaisia sähköisiä työkaluja puhelimen muistiinpanotoiminnoista plannereihin, jne.


Toinen konsti kaaoksen hallintaan aivoissa on asioiden osittaminen sekä priorisointi ja päivittäisen tehtävämäärän hallinta. Aivot menevät solmuun, jos yrität hallita montaa asiaa kerralla. Valitse siten yhdelle työpäivälle yksi selkeä isompi tehtävä, kolme keskikokoista sekä viisi pienempää tehtävää. Aivokaaoksen välttämiseksi päivään mahtuu siis yhdeksän tehtävää. Lähde reippaasti valinnan ja karsinnan tielle kaaosta aivoissasi helpottaaksesi.


4. Palaute itselle

Itsensä johtamisen peruspilareita on itsereflektio. Kukaan muu ei voi tietää, mitä sinä pidät merkityksellisenä ja miten parhaiten pääset tavoitteisiisi. Eli, peili käteen.


Opettele tietoisesti tarkastelemaan mitä olet tehnyt ja tunnistamaan asioita, niiden taustalta. Tämän voit aloittaa heti. Tarkastele esim. viimeisen kuukauden ajalta yhtä onnistumistasi ja yhtä asiaa, mikä ei mennyt aivan toivomallasi tavalla. Mieti, mitä onnistumista voit hyödyntää ja vahvistaa jatkossa sekä mistä epäonnistuneista asioista on hyödyllistä luopua tai mitä on hyvä muuttaa.


Myös päivän tai viikon pika-analyysi tekemisesi sujumisesta on näppärä keino antaa palautetta itselle. Päätä tämä analyysi mieluiten aina positiivisiin seikkoihin tekemisessäsi. Vahvuudet ja positiivisuus, kun ovat itsensä johtamisen vahvin polttoaine.


Kolikon kaksi puolta


Siinä vinkit, joista olen itse hyötynyt paljon, vaikka aika-ajoin huomaan sortuvani takaisin vanhoihin uriin ja malleihin. Silloin auttaa kerrata perusteet ja aloittaa uudestaan. Itsensä johtaminen on siitä oiva voimavara, ettei siinä ole kuin voitettavaa.

Olisiko 2022 myös sinulle itsensä johtamisen vuosi?


Ole yhteydessä niin jutellaan:

https://www.lygge.fi/otayhteytta

Tai Marianne Kukko, + 358 40 543 9883, marianne.kukko@lygge.fi


Tutustu myös


Coacing - väärinymmärrettyä, mutta vaikuttavaa -blogikirjoitukseen


Kun tunteiden johtaminen menee mönkää -blogikirjoitukseen


Palveluihimme

20 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki